Hallitus tiedottaa – Jäsentiedote 02/2016


VUOSIMAKSUT

Vuosimaksujen eräpäivä on 29.2.2016. Maksamalla jäsenmaksun eräpäivään mennessä salikorttisi toimii katkeamatta. 

Vanhojen jäsenten (eli vuonna 2014 tai 2015 maksaneilla) on kuitenkin mahdollista uusia salikortti 16.3 asti. Hallituksen uuden päätöksen mukaisesti tämän jälkeen vuosimaksun maksaminen ei ole enää mahdollista kuluvalle kaudelle ja maksamatta jättäneet henkilöt putoavat seuran jäsenrekisteristä pois eivätkä täten ole enää seuran jäseniä. Tästä eteenpäin siis ns. ”välivuosien” pitäminen ei ole mahdollista. 

Tämä käytäntö mahdollistaa jäsenmäärän reaaliaikaisen seurannan ja nopeuttaa mahdollisten uusien jäsenien ottamisen.

UUDET JÄSENET

Uusia jäseniä ei oteta toistaiseksi. Hallitus seuraa jäsenmäärän kehitystä ja tekee tarvittaessa päätöksiä. Päätöksistä ilmoitetaan.

TUTUSTUMISKÄYNNIT

Ulkopuolisia ei tuoda salille. Sali on käytössä vain seuran jäsenille, jotka ovat maksaneet kuluvan salikauden vuosimaksun.

SALIN SIIVOUS

Salin siivous siirtyy JETY OY:n hoidettavaksi myöhemmin keväällä, kun tämän hetkiset talkoosiivoukset on suoritettu loppuun. Alustavan suunnitelman mukaan viikolla 15 aloitetaan salin suursiivouksella jolloin sali on suljettuna 6-8 tuntia. Tästä tiedotetaan lähempänä lisää.

Suursiivouksen jälkeen salia siivotaan viikottain.

Hallitus