Haastattelussa Ilkka Repo


Haastattelussa Ilkka Repo, joka valmistautuu tällä hetkellä syksyllä pidettäviin Classic Bodybuilding kisoihin.

1. Millainen on aikaisempi urheilutaustasi?
Urheilutaustani on melko perinteinen,eli jalkapalloa ja jääkiekkoa. Jalkapalloa tuli pelailtua muutama vuosi ala-asteikäisenä, mutta jääkiekon lopetin vasta 18-vuotiaana. Näiden lisäksi on omatoimisesti tullut harrasteltua satunnaisesti mm. keihäänheittoa, sählyä ja juoksua.

2. Mistä alunperin lähti innostus saliharjoitteluun?
Kiinnostus saliharjoitteluun tuli jääkiekon kautta. Aloitin jo melko varhaisessa vaiheessa kovemman treenin punttien parissa,mutta tuolloiset treenit olivat melkoista arpomista. Jääkiekon jäätyä aloitin kovemman salitreenin ja myös juoksuharrastus kehittyi pikkuhiljaa samalla. Juoksuharrastuskin jäi pian taka-alalle,kun salitreenit vaihtui puhtaasti kehonrakennukseen. Nuo kaksi lajia kun ei oikein tue toisiaan.

3. Mistä kipinä kilpailemiseen?
Kipinä kilpailemiseen kehittyi pikkuhiljaa muutaman vuoden aikana,kun tuli käytyä Fitness Expossa ihmettelemässä isojen kavereiden touhuja. Olen jo useampia dieettejä vetänyt yksin omaksi iloksi,joten kokemusta kehonrakennuksesta jo osaltaan olikin. Viimeinen kipinä tuli armeijakaverin ehdotuksesta lähteä yhdessä kisaamaan samaan sarjaan.Päätös tehtiin 2008 Fitness Expon jälkeen.

4. Millainen on treenityylisi?
Treenijaossani ei ole mitään ihmeellistä. Eli rinta ja hauis,reidet ja pohkeet,olkapäät ja ojentajat,selkä. Liikkeiden suoritustekniikat ovat sen sijaan melko poikkeavat eli pyrin tekemään liikkeen mahdollisimman puhtaasti juuri harjoitettavalla lihaksella ja jännityksen pyrin pitämään koko sarjan ajan. Tällöin ei tule perinteisiä huileja liikkeen loppupäässä esim.penkissä huilataan hetki kädet suorina ennen seuraavaa toistoa. Tämä treenityyli on Marko Heikkisen opastama ja hänen valmennuksessaan olen ollut nyt 9 kuukautta. Markon treeniopit ovat pakottaneet laskemaan myöskin treenipainoja,mutta kehitystä on tapahtunut paremmin kuin koskaan ennen.

Sarjamäärissäkään ei ole mitään kovin poikkeavaa,eli teen 2-3 liikettä/lihasryhmä(pl.selkä,jolle tulee 5-6 liikettä). Toistot sen sijaan vaihtelevat tällä hetkellä viikon mukaan.Teen treenit neljän viikon kierroissa, jolloin 1.viikko toistot 20/sarja 2.viikko toistot 10-12/sarja 3.viikko toistot 8/sarja ja 4.viikko toistot 6/sarja. Viimeisillä viikoilla usein käytän erikoistekniikoita, mutta niitäkin vaihtelevasti ja tuntuman mukaan.

Muutenkin koko treenisysteemini perustuu melko pitkälti oman kropan kuunteluun,eli lepopäivätkin määräytyy aina sen mukaan miltä tuntuu. Tosin dieetillä se ei aina ole mahdollista, sillä väsymystä on normaalia enempi.

5. Millainen on ruokavaliosi?
Dieetille aloituspainoni oli 106.3kg,mikä oli selkeästi liikaa. Tuolloin sain syödä 4800kcal, jotta paino pysyi samassa. Dieetin alkaessa laskettiin kalorit 4200kcal:iin, ja tällä hetkellä olen joutunut laskemaan ne jo 3100kcal:iin.Tosin olen nyt lomalla, mikä vähentää kulutustani melko reilusti.

Ruoka-aineet ovat ihan perus bodyruokia, eli riisiä, vihanneksia, hedelmiä, tonnikalaa, kanaa, kylmäpuristettua rypsiöljyä, raejuustoa, rahkaa, kaurahiutaleita ja aika ajoin punaista lihaakin.

Lisäravinteita käytän vaihtelevasti, mutta melko paljon. Palautusjuoma tärkeimpänä. Tämän lisäksi monia eri vitamiineja, aminohappoja,kreatiinia ja tarvittaessa proteiinipatukoita korvaamaan aterioita. Välillä kokeilen eri tehonlisääjiä ja rasvanpolttajia ja yritän etsiä itselleni toimivia tuotteita. Monesti kuitenkin kyseiset tuotteet ovat melkoista haaskausta ja saatu teho syntyy ennemminkin lumevaikutuksesta.

6. Minkälainen on dieettisi syksyn kisoihin?
Dietti alkoi 19.4.2010 ja tuolloin aikaa oli Lappeenrannan karsintoihin 22 viikkoa. Aloituskalorit oli siis 4200kcal, joita olen pikkuhiljaa laskenut melko reilustikin. Aerobista en tee vielä kovinkaan paljoa, vaan käytän kulkuvälineenä pyörää,jolloin tulee väkisinkin aerobista joka päivä, ainakin vähän. Tuohon jos lisäisi paljon aerobista alusta alkaen, niin lihashan siinä palaisi.

Aloittaessa dieetin hiilihydraatit oli vielä melko korkealla (n.500g), mutta nyt tein juuri viimeisimmän pudotuksen 285g:aan. Nyt kun hiilihydraatit ovat noin alhaalla, niin on tarkkailtava kropan tyhjenemistä tarkempaan ja tehtävä useammin hiiilihydraatti tankkauksia. Tähän mennessä olen tehnyt niitä vajaan kerran viikossa.

7. Minkälaiset odotukset kisoihin?
Odotukset kisoihin on melko maltilliset,kuten aina ensikertalaisilla.Pyrin tekemään parhaan suorituksen mihin tällä hetkellä pystyn.Tärkeintä on kuitenkin nousta sinne lavalle.

Kuitenkin jos vaan pääsen tavoitekuntoon, minkä uskon olevan 85-86kg:n paikkeilla, niin uskon myös saavani menestystä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään kauhean suurta heikkoutta fysiikassa ja kireyden pitäis olla hyvä, ainakin aikaisemmilla dieeteillä oli. Ensimmäinen tavoite sijoitusmielessä olisi päästä Lappenrannasta jatkoon sm-kisoihin. Sen jälkeen olisi hieno päästä finaalilavalle, mutta se vaatinee melko huippuonnistumista dieetin ja kisaamisen suhteen.

Kiitos Ilkalle haastattelusta ja tsemppiä treeneihin!