Haastattelussa Aki Lempinen


Haastattelussa Aki Lempinen, joka on kisannut IBFA-liiton kisoissa 2006 sekä 2007. Nyt on menossa dieetti ja tavoitteena olla lähellä aikaisempia kisakuntoja ja dieetin onnistuessa myös kisat houkuttelisivat.

1. Millainen on aikaisempi urheilutaustasi?
Jalkapalloa tuli pelattua 6 vuotta, sitten hiukan jääkiekkoa, potkunyrkkeilyä ja nyrkkeilyä.

2. Mistä alunperin lähti innostus saliharjoitteluun?
Varmaan isoin innoittajani on ollut isäni Seppo, joka tutustutti poikansa kuntosaliharjoitteluun syksyllä -97. Lisäksi luokallani ammattikoulussa olleet ystävät vaikuttavat varmasti kovasti asiaan. Terveisiä vaan Kolulle, Jamekselle, Pellikalle ja Sarjaselle!

3. Minkälainen on kisahistoriasi?
Kisasin Venällä Tverissä -06 (WFF) ja Italiassa Rossanossa ja Saprissa -07 (IBFA). Sarjana oli athletic, joka Suomessa vastaisi IFBB:n Classic Bodybuilding -sarjaa.

4. Millainen on treenityylisi?
Nyt olen mennyt uudella ohjelmalla noin 2 kk. päivät ja ohjelma sisältää paljon toistoja ja sarjoja. Aerobista tulee 20 min. per. salikerta ja siihen venyttelyt vielä päälle. Salikertoja tulee 4 kpl. per.vko. Treenaan paljon pienemmillä painoilla, kuin ennen ja olen hieronut treeni tekniikoitani puhtaimmiksi. Ei ne painot vaan ne lihakset voisin kait sanoa! (;

5. Minkälainen on ruokavaliosi?
Kalorit ovat nyt 3037, joista hiilarit 408, proteiinit 217 ja rasva 59. Puuroa/mehukeittoa, riisiä/kanaa, raejuustoa jne.

6. Aloitat juuri dieetin. Mitä tavotteita olet asettanut?
Tavoitteeni on olla 30-vuotisjuhlillani 20.8.11, lähellä aikaisempia kisakuntojani ja jos onnistun siinä saatan lähteä kisaamaan myöhemmin syksyllä. Minulla on kuitenkin pieni 1 1/2-vuotias poika, ja hänen hyvinvointinsa laitan omien kisailueni edelle.

7. Minkälainen on suunnitelmasi dieettille?
Hiljaa hyvä tulee, eli lasketaan kaloreita kunnon edistymisen mukaan ja sitten lisätään myös mukaan sitä aerobista lisää tarpeen niin vaatiessa.

8. Lopuksi….
Kiitoksia: Jumalalle, pojalle, vanhemmille, sukulaisille, kavereille, ex. appivanhemmille ja Hyken porukalle! Siitä Hyken porukasta haluaisin kiittää erityisesti: Repoa, Pätäreitä, Konttiloita, Martolaa, Lampista, Patovaa, Mertasta, Hiltusta, Kulmalaa, Hämeenniemeä, Heikkilää, Moisiota, Lainetta, Mäkiä ja Haapalaa!

Kiitokset Akille haastattelusta ja tsemppiä jatkoon!